Näin onnistut asunnon myynnissä - Kolme vinkkiä kiinteistönvälittäjiltä

Toinen koronavuosi on jo ehtoopuolella ja asuntomarkkinat käyvät edelleen kuumana. Kysyntä ja tarjonta ovat alkukesän jälkeen tasapainottuneet, mutta kumpikin pysyy erittäin kiitettävällä tasolla. Ilman suuria yllätyksiä, alkava syksy tullee rikkomaan monelta osaa asuntokaupan ennätyksiä. 

Tässä kirjoituksessa jaamme Blokin välittäjätiimin vinkit parhaan mahdollisen hinnan saavuttamiseen.

Valmistele kotisi

Jos asunnon myynti on vasta harkinta-asteella, ensimmäinen askel on hinta-arvion teettäminen. Blokilla tämä onnistuu vaivattomasti automaattisella arviolla. Saat siitä hyvän kuvan mahdollisesta myyntihinnasta sekä hintahaarukan, joka kertoo alueen myyntihintojen vaihtelusta. Aivan kaikkia ominaisuuksia myydyistä asunnoista ei tilastoida, joten arviomme ei niitä osaa huomioida. Tästä syystä Blokin välittäjät käyvät hinnan vielä ennen myyntiä kanssasi läpi, huomioiden esimerkiksi asunnon todellisen kunnon sekä tulevat remontit. 

Seuraavilla keinoilla voit parantaa asunnon kiinnostavuutta, ja siten mahdollisuuksia saavuttaa hintahaarukan yläraja.

Jos yhtiössä on suunnitteilla tai meneillään suurempi remontti, odota hankkeen ja sen taloudellisen loppuselvityksen valmistumista. Ennen huoneistokohtaista laskelmaa, tulevaa velkaosuutta on usein mahdoton kertoa tarkasti. Tämä aiheuttaa epävarmuutta ostajissa ja vähentää asuntosi kiinnostavuutta. 

Pieni pintaremontti on usein paikallaan. Kuluneet tai muodista jälkeen jääneet pinnat ovat iso miinus monen ostajan silmissä. Remonttiin ei kuitenkaan kannata käyttää kymmeniä tuhansia, ellei asunto ole erittäin huonossa kunnossa. Remontin hintaa on vaikea saada eurolleen takaisin, joten myyntiä varten riittää vaikkapa keittiön kaapinovien maalaus uusimisen sijasta. Mahdollisimman avara tunnelma on useimpien mieleen ja sen saavuttaa helpoiten vaaleilla ja neutraaleilla sävyillä. 

Hinnoittele markkinan mukaan

Nykypäivän ostaja on melko hyvin perillä asuntojen hinnoista ja moni tutkii tilastojakin hyvin perusteellisesti. Liian korkea hinta onkin yleisin syy huonolle myyntimenestykselle, sillä monet eivät vaivaudu sen johdosta edes näytölle. 

Unohda siis suuri tinkivara. Siitä ei ole apua, jos edes neuvottelupöytään ei päästä. 

Toinen vanhentunut peruste hinnoittelulle on asunnon remonttiin tai varusteluun käytetty raha. Tilastot tarjoavat puolueettoman tavan hinnan arviointiin ja suomalaiset haluavat yleisesti tehdä aina järkevät kaupat. Sekä tuhannen euron pintaremontti että kymmenien tuhansien täydellinen muodonmuutos johtavat useimmiten aivan yhtä suureen arvonnousuun, sillä hyvin harva haluaa maksaa “yli markkinahinnan”. 

Myynnin aloitus on tärkeää tehdä oikealla hinnalla, sillä ostajat huomaavat herkästi, jos asunto on ollut pidempään markkinoilla. Mitä suositumpi alue on, sitä helpommin erottuvat pitkään myynnissä olleet kohteet. Usein ostajat ajattelevat sen johtuvan joko liian korkeasta toiveesta hinnan suhteen tai siitä, että asunnossa on jotain vikaa. 

Tavoittele tarjouskilpailua

Keskivertoa parempi hinta vaatii aina myös ripauksen tuuria, jotta saadaan aikaan tarjouskilpailu. 

Houkutteleva, mutta täysin markkinoiden mukainen hinta on edellytys sille, että useampi ostaja näkee asunnon “hyvänä diilinä”. Kun taas tarpeeksi moni saadaan tekemään tarjous, on ostaja jo hyvin pitkällä päätöksessään, että kyseessä on hänelle sopiva asunto. Asunto todella halutaan, joten muiden tarjoukset on nokitettava, kunnes kukkaron rajat todella tulevat vastaan. 

Näissä tilanteissa voittajaksi selvinnyt päätyy usein maksamaan asunnosta alueen ennätyslukeman ja tekemään osansa yleisen hintatason nostossa.

Miten me sen teemme? 

Blokilla välittäjäsi neuvoo hinnoittelussa ja auttaa määrittelemään markkinoiden mukaisen hinnan. Sinulla on kuitenkin viimeinen sana siihen, millä hinnalla myynti alkaa. Emme lupaile kuuta taivaalta, sillä hinta-arvion paisuttaminen ei palvele ketään. Alan “huippumyyjät” loistavat useimmiten lähinnä korusanoin hankittujen toimeksiantojen määrässä – tästä ja muista välitysalan myyntikonsteista kirjoitimme laajemmin Kauppalehdessä

Hyvä asunto myy itsensä oikealla hinnalla ja laadukkaalla markkinoinnilla. Välittäjän valinta ei kuitenkaan ole yhdentekevää tuloksen kannalta. Välittäjä on asiantuntija, jonka tehtävä on palvella niin myyjän, kuin ostajan tarpeita sekä huolehtia kaupan toteutumisesta lain ja asetusten mukaisesti. 

Blokilla palvelua tarjoaa kokonainen tiimi, minkä ansiosta olemme erityisen hyvin tavoitettavissa. Asuntoilmoitukset tehdään huolellisesti ja tarjousten tekeminen on tehty verkkopalvelussamme vaivattomaksi. Vastaamme ripeästi kysymyksiin ja olemme joka päivä aamusta iltaan tavoitettavissa.

Yli kolme tuhatta myytyä asuntoa on jo itsessään kova luku. Vielä vaikuttavampaa on se, että nämä asunnot on myyty kolmessa vuodessa ja vain viiden välittäjän toimesta. Se myös kertoo luottamuksesta, jota olemme herättäneet näin monessa ostajassa sekä myyjässä. 

Kiinnostuitko? 

Ota askel kohti myyntiä alta löytyvästä hinta-arviosta, tai jättämällä soittopyyntö asiantuntijallemme.

Minkä arvoinen asuntosi on?

+2%

Arvioi asuntosi arvo saman tien ja seuraa sen kehittymistä hintavahdilla.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Pyydä LKV-tiimiämme olemaan yhteydessä sinuun.

    Viimeisimmät blogikirjoitukset