Selvitä sinulle liikenteellisesti parhaimmat asuinalueet

Selvitä sinulle liikenteellisesti parhaimmat asuinalueet

Vietkö lapsesi tarhaan autolla, matkalla töihin? Matkustaako puolisosi töihin julkisilla toiselle puolelle kaupunkia? Asuinpaikkaa valittaessa työmatkan pituus ja hyvät liikenneyhteydet painavat vaakakupissa. Eikä syystä, sillä jos jokainen kulkisi työmatkansa julkisilla liikennevälineillä tyypillinen työmatka kestäisi 34 minuuttia eli vuodessa yhteensä noin 130 tuntia, kertoo Tilastokeskus. Työmatkan pituus vaikuttaa myös ihmisen hyvinvointiin. Pitkä työmatka on tutkittu mm. lisäävän ahdistuneisuutta, vähentävän työtyytyväisyyttä ja lisäävän avioeron riskiä.

Arjessa logistiikan hahmottaminen on kuitenkin haastavaa. Tunnemme oman asuinalueemme liikenneyhteydet hyvin, mutta miten työmatkamme sujuisivat, jos asuisimme jollain toisella asuinalueella? Mapplen ja Blokin kehittämä uusi karttapalvelu antaa vastauksen siihen, missä kannattaisi asua, jotta minimoisit työ- ja arkimatkoihin käytetyn ajan. Palvelun avulla voit merkitä ne paikat, jonne sinä tai perheenjäsenesi matkustatte useasti – kuten työ-, koulu- ja harrastuspaikat – sekä valita kulkutavan ja matkustusajankohdan. Palvelu laskee, mitkä ovat matka-ajan suhteen kaikkein suotuisammat alueet ja ehdottaa sinulle sopivimpia Blokilla myynnissä olevia asuntoja. Voit myös rajata tuloksia asunnon hinnan ja neliöiden mukaan.

Tutustu karttapalvelun täällä.

“Suosittelen kaikkia testaamaan palvelua oli asunnon tai asuinalueen vaihto edessä tai ei. On mielenkiintoista tarkistaa mitkä alueet suoriutuvat omalta osalta hyvin ja mitkä huonosti. Joskus voi jopa löytää jonkin alueen, joka ei alun perin tullut edes ajatelleeksi” kertoo Blokin toimitusjohtaja Rudi Skogman.

Palvelu hyödyntää Helsingin Yliopiston Digital Geography Labissa kehitettyä matka-aikamatriisia, jonka tuore versio ottaa huomioon viime vuosien suuret muutokset pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmissä.

“Kehittämämme matka-aikaindeksi perustuu yliopistolla tekemäämme saavutettavuustutkimukseen, jota on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. On hienoa, että saamme nyt Blokin kanssa jalkautettua näitä menetelmiä tavallisille kaupunkilaisille, tueksi asunnon ja asuinpaikan valintaan. Päämäärämme on, että palvelu helpottaa mahdollisimman monen helsinkiläisen päätöksentekoa asunnon ostamisen suhteen.”, kertoo Henrikki Tenkanen, joka on yksi Mapplen perustajajäsenistä ja saavutettavuustutkija Helsingin Yliopistolla.


Viimeisimmät blogikirjoitukset