Mikä on Blokin hiilijalanjälki?

Huomenna vietetään maailman suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria ja ilmastoasiat ovat olleet monien ajatuksissa viime aikoina. Halusimme siksi selvittää säästyykö Blokin palvelua käyttämällä rahan lisäksi myös luonto?

Vertasimme Blokin hiilijalanjälkeä perinteiseen kiinteistönvälitystoimijaan. Tavoitteena oli kartoittaa nykytilanne ja samalla myös parantaa toimintaamme kestävämmäksi. Vertailussamme otamme huomioon liikenteen synnyttämät päästöt yhtä myytyä asuntoa kohden, minkä lisäksi tarkastelemme toimistotilojemme päästöjä.

Blokin toiminnan yksi kulmakivistä on parantaa kiinteistönvälittäjien tehokkuutta asuntojen välityksessä – siis sitä, kuinka monta kohdetta yksi välittäjä voi hoitaa kerrallaan. Käytännössä tämä näkyy siten, että toimintaa voidaan hoitaa keskitetysti ja tehokkaasti myös toimiston koon ja sijainnin kannalta. Blokin toimintamalli hyödyntää teknologiaa tehokkaasti. Ihmistyön korvaaminen digipalveluilla, tehostaa työtä ja prosesseja, vähentää toimistotilojen tarvetta ja tarjoaa mahdollisuuden etätyöhön. Myös asuntojen myymisen kannalta Blokin tarjoama välityspalvelu vähentää kiinteistöllä käymisen tarvetta, ja siten myös liikenteen aiheuttamia päästöjä.

Toimistotilan hiilijalanjälkeä voidaan tarkastella niin energiankulutuksen kuin jätteiden kierrätyksen näkökulmasta. Blokin toimiston energiankulutuksesta syntyvät päästöt ovat vuosittain 2032,37 kg CO2-ekv (kuukausittainen energiankulutus n. 542 kWh). Sähkönkulutus ei varsinaisesti ole suuri, kun kyseessä on kuitenkin pieni toimisto. Energiankulutusta kannattaa kuitenkin pitää silmällä, erityisesti isompaan toimistoon muuttaessa. Päästöjä on mahdollista leikata valitsemalla vihreämpi sähkö, mutta kyse ei ole ainoastaan vihreästä sähköstä, vaan myös energiatehokkuudesta ja sähkön säästämisestä.

Toimistojen hiilijalanjälkeä voi pienentää myös veden ja paperinkulutusta tarkastelemalla sekä ottamalla huomioon lämmön ja jäähdytyksen kulutuksen sekä jätteen kierrätyksen. Tärkeää on huomata, miten ihmiset käyttävät tiloja: henkilöstöä motivoimalla toimimaan ekologisemmin, hiilijalanjälkeä voi pienentää merkittävästi.

Perinteiseen välittäjään verrattuna Blokin työntekijä pystyy hoitamaan asunnonvälityksiä yli viisi kertaa tehokkaammin, mikä puolestaan näkyy toimistotilojen tarpeessa ja koossa. Kun tarkastellaan yhden asuntokaupan energiankulutusta, Blokin toiminta kuluttaa vastaavasti 80 prosenttia vähemmän energiaa. Luvut perustuvat kuluneen vuoden myytyjen asuntojen lukumäärään ja työntekijöiden määrään. Blokin toiminta on kuitenkin vasta aluillaan ja yrityksen potentiaalinen myyntimäärä per välittäjä on jopa 500 asuntoa vuodessa, jolloin myös energiatehokkuus yhtä asuntoa kohden kasvaisi 94 prosenttiin verrattuna perinteiseen välittäjään.

Käytännössä Blokin palvelumallissa asunnolla käydään ainoastaan kerran (oletetaan, että kilometrejä kertyy 40 km/käynti) ja esittelyn hoitaa asunnon omistaja itse. Sen lisäksi päästöjä aiheutuu asuntoon liittyen materiaalien lähettämisestä, joita asunnosta riippuen lähetetään 2-5 kappaletta. Blokilla on käytössä lähetyspalvelut, joilla on käytössä 2 kpl täyssähköautoja, 2 kpl plug-in hybridejä ja 15 kpl dieselautoja. Paketteja lähetetään 5-10 kpl kerralla ja ajokilometrejä syntyy 10-35/kuljetus.

Voimme olettaa, että yhden asunnon välittämisessä perinteisellä kiinteistönvälittäjällä kertyy keskimäärin seitsemän asuntokäyntiä. Jos yhdestä kerrasta kertyy yhteensä 40 ajokilometriä ovat Blokin kautta asunnon myymisen päästöt kolmasosa perinteiseen välittäjään verrattuna.

Suomen mittakaavalla tarkasteltuna päästöerot eivät välttämättä ole kovin suuria. Koko maassa myytiin viime vuonna runsaat 62 600 asuntoa (Tilastokeskus, 2018), joiden päästöt olisivat perinteisen toimijan puolesta 1 831 676 kg CO2-ekv ja Blokin toimesta 664 186 kg CO2-ekv – erona siis yli miljoona kilogrammaa. Voimme todeta, että päästövähennykset ovat pidemmällä aikavälillä tarkastellessa hyvinkin merkittäviä.

Minkä arvoinen asuntosi on?

+2%

Arvioi asuntosi arvo saman tien ja seuraa sen kehittymistä hintavahdilla.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Pyydä LKV-tiimiämme olemaan yhteydessä sinuun.

    Viimeisimmät blogikirjoitukset