Haastattelussa Blokin Rudi Skogman

Tässä blogitekstissä tutustumme Rudi Skogmaniin. Rudi on yksi Blokin perustajista ja yhtiön toimitusjohtaja. Täältä voit lukea muun muassa hänen ajatuksistaan siitä, miten kiinteistövälitysala kehittyy ja mitä hän odottaa seuraavalta vuodelta Blokin osalta.

Moikka Rudi! Kuka oikein olet, ja miksi perustit Blokin?

Moikka! Olen tosiaan yksi Blokin perustajista ja olen toiminut perustamisesta lähtien yrityksen toimitusjohtajana. Ennen Blokia olin yksi kasvuyritystapahtuma Slushin pääjärjestäjistä viisi vuotta ja olen ollut muutenkin aktiivinen suomalaisessa startup-kentässä jo kymmenen vuoden ajan.

Idea Blokin perustamiseen lähti omakohtaisesta kokemuksesta asuntomarkkinalla. Alkuvuodesta 2015 olin myymässä omistamaani asuntoa Itä-Pasilassa ja ostamassa toista Kampissa. Myyntiä hoitamaan palkattiin perinteinen välittäjä, joka hoiti tehtävänsä sovitunlaisesti. Hän laittoi asunnon markkinoille ja se myytiin nopeasti. Kun pankissa sitten siirrettiin rahoja, tajusin, että joudun maksamaan välittäjälle palkkiona noin 7500€. Tämä tuntui aivan kohtuuttomalta summalta siihen työmäärän nähden, jonka asunnon myyminen oli aiheuttanut. Aloin pohtimaan palvelua, jolla asunnon myyntiprosessi voitaisiin teknologian avulla automatisoida ja jonka ansiosta asiakkaat voisivat säästää huomattavia summia rahaa välityspalkkiossa. Tästä syntyi Blok. 

Mikä motivoi sinua eniten työssäsi?

Minua motivoi koko tämän alan muuttaminen. Haluan todella tarjota ihmisille parempaa palvelua edullisempaan hintaan. Jo Slush-aikoinani intohimoni oli tarjota ihmisille parasta mahdollista asiakaskokemusta ja tuo intohimo on vain vahvistunut Blokissa. Olemmekin tällä hetkellä maailman kärkeä asiakastyytyväisyydellä mitattuna. NPS-lukumme, 92, on korkeampi kuin useamman maailman johtavien brändien vastaava luku.*  Tästä saavutuksesta olen kaikkein ylpein ja tästä haluan pitää kiinni tulevaisuudessa.

Miten luulet, että kiinteistövälitysala kehittyy lähivuosina?

Uskon, että ala kehittyy yhä digitaalisempaan suuntaan. Teimme ensimmäisen täysin digitaalisen asuntokaupan toissa viikolla ja olemme jo nyt ottaneet tavoitteeksemme, että kaksi kolmasosaa myymistämme asunnoista käyttäisivät tätä digitaalista kauppa-alustaa vuoden loppuun mennessä. Myös perinteisemmät välittäjät varmasti liikkuvat tähän suuntaan pankkien intressien vuoksi parin vuoden sisään. Uskon, että perinteiselle välitykselle löytyy vielä pitkään paikka kokonaisuudessa, mutta on hyvin vaikeaa nähdä, että esim. 5-10 vuoden päästä asuntokaupan perusoletus olisi enää nykyisenkaltainen perinteinen välitystoiminta. 

Mikä on suosikki kaupunginosasi? Miksi?

Rakastan Helsingin kantakaupunkia, asun itse edelleen Kampissa, jossa pidän siitä, että olen lähellä kaikkia liikenneyhteyksiä ja palveluita. Voisin kuvitella asuvani myös Punavuoressa tai Etu-Töölössä, jossa asuin opiskeluaikoinani. Pyöräilen itse kaikkialle, ja pidän siitä, ettei minun tarvitse huonollakaan säällä istua satulassa kymmentä minuuttia pidempää, jos haluan mennä jonnekin. 

Mitä teet kun et olet töissä Blokilla?

Toimitusjohtajan kirous on, etteivät aivot mene vapaa-ajalle koskaan. Pidän laskettelusta ja purjehduksesta, mutta valitettavasti pääsen niiden ääreen aivan liian harvoin. Pyöräilyä harrastan jonkin verran ja olen jopa näyttänyt naamaani kuntosalilla välillä. Tänä kesänä rentouduin kuitenkin eniten päästessäni mökille Ahvenanmaan saaristoon. 

Jos et asuisit Suomessa, missä kaupungissa asuisit ja miksi?

Asuin itseasiassa Lontoossa vuosina 2013-2014 ja rakastuin kaupunkiin aivan juuriani myöten. Jos Brexitiä ei olisi koskaan tapahtunut, voisin hyvin kuvitella asuvani Lontoossa uudestaan jonkin aikaa. Lontoosta kaipaan etenkin pyöräilyä kaupungin tiiviin liikenteen joukossa, se oli jokapäiväinen adrenaliiniryöppy, johon jäi koukkuun. Ulkomaankokemuksen kautta voin kuitenkin todeta, että Suomi ja Helsinki on erinomainen paikka asua ja todennäköisesti palaisin tänne aina uudestaan. 

Mitä odotat seuraavalta vuodelta Blokin osalta?

Blokilla on edessä sen tärkein vuosi tähän mennessä. Luvassa on uusia tuotelanseerauksia ja uusia markkina-avauksia. Nämä molemmat ovat samaan aikaan todella jännittäviä, innostavia ja pelottavia. On aina pelottavaa ottaa isoja riskejä, mutta ilman riskejä ei voi kehittyä yrityksenä. Uskon, että vuoden päästä Blok on brändinä entistäkin tunnetumpi Suomessa ja markkinaosuutemme jatkaa vahvaa kasvuaan.

* https://customer.guru/net-promoter-score/top-brands, https://experiencematters.blog/2018/10/01/report-net-promoter-score-benchmark-study-2018/

Minkä arvoinen asuntosi on?

+2%

Arvioi asuntosi arvo saman tien ja seuraa sen kehittymistä hintavahdilla.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Pyydä LKV-tiimiämme olemaan yhteydessä sinuun.

    Viimeisimmät blogikirjoitukset