Haastattelussa Blokin Ludvig Hjalmarsson

Haastattelussa Blokin Ludvig Hjalmarsson

Istuimme alas Ruotsin maajohtajamme Ludvig Hjalmarssonin kanssa keskustellaksemme Blokin toiminnan käynnistämisestä Ruotsissa. Hän on työskennellyt sekä Uberillä, että H&M:llä, ja seuraavaksi hän on innolla siirtämässä Ruotsin asuntomarkkinoita digiaikakaudelle. 

Moikka Ludvig ja tervetuloa Blokille! Kerro, miten päädyit meille?

Moi! Kiitos paljon, olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta! Olin itsekin ehtinyt miettiä, miten asunnon myynti voisi kehittyä ja palaset loksahtivat paikoilleen, kun olin yhteydessä perustajaamme Rudiin. Kun kuulin enemmän Blokista ja niistä haasteista, jotka Blok pyrkii ratkaisemaan, olin myyty. Minua inspiroi se, mitä Blok on tehnyt jo Suomessa, ja tiesin heti, että haluan liittyä joukkoon ja tuoda palvelun myös Ruotsin markkinoille. 

Blok on nyt lanseerattu Tukholmassa! Mitä odotat tulevalta vuodelta?

Tulevalta vuodelta odotan eniten mahdollisuutta olla mukana rakentamassa uutta organisaatiota. Tiimimme tulee koostumaan lahjakkaista välittäjistä ja tulemme auttamaan asiakkaita heidän elämänsä suurimmissa kaupoissa. 

Mitä inspiroi sinua eniten työssäsi?

Mahtavat kollegat, jotka ovat hyviä tekemisissään ja jakavat tietonsa! Ja sellaisia on Blokilla paljon!

Kuinka luulet että Ruotsin asuntomarkkinat ottavat Blokin vastaan?

Tähän asti palaute on ollut tosi hyvää, mikä on tietenkin hienoa! Olemme luoneet tuotteen, joka ratkaisee asuntomarkkinoiden suurimmat ongelma, eli lähinnä sen, että myyntiprosessi on jämähtänyt 90-luvulle. Konkreettisesti tämä tavoitetaan prosessien tehokkuuden ja digitalisoinnin kautta. Olemme löytäneet mallin, joka yksinkertaistaa osto- ja myyntiprosessin, ollen samalla edullisempi asiakkaalle. Luonnollisesti tämä on herättänyt runsaasti kiinnostusta!

Mikä on suosikkiasuinalueesi Tukholmassa? Miksi?

Hyvä kysymys, kaikilla on oma viehätyksensä! Mutta minun on kyllä pakko valita Mariaberget, Södermalmilla, koska asun siellä itse. Yhdistelmä vanhaa Tukholmaa, kahviloita ja ravintoloita on vain niin upea.

Mitä teet kun et ole töissä?

Suurin intohimoni työn ulkopuolella on matkustaminen! Tänä vuonna olen vieraillut kolme kertaa Italiassa, kahdesti Tšekissä, Hollannissa, Espanjassa ja Venäjällä. Rakastan myös laskettelua ja vietän vähintään yhden viikon vuodessa Alpeilla.

Jos et asuisi Tukholmassa, missä haluaisit asua?

Haluaisin asua Helsingissä ja työskennellä Blokin pääkonttorilla! Jos minun pitäisi pysyä Ruotsissa, haluaisin asua Göteborgissa, olen asunut siellä aiemmin ja pidän kaupungista todella paljon. Pohjoismaiden ulkopuolella muuttaisin mielelläni takaisin Barcelonaan. Se on kaupunki, jossa on melkein kaikkea, mutta etenkin fantastista ruokaa!

Blok on suomalainen yritys, mitä sinulla on sanottavaa Suomesta?

Olen työskennellyt suomalaisten kanssa nyt kolme vuotta ja pitänyt siitä todella paljon! He  ovat ahkeria ihmisiä, jotka ovat uskomattoman hyviä siinä, mitä he tekevät. Ensimmäisen kerran käydessäni Helsingissä, olin myös Löylyssä, jota voin vilpittömästi suositella!

Minkä arvoinen asuntosi on?

chart
+2%

Arvioi asuntosi arvo digitaalisesti ja tilaa hintavahti seurataksesi asunnon arvon kehittymistä.

Jäikö kysyttävää?

Jätä soittopyyntö ja LKV-tiimimme on sinuun yhteydessä.

Katso usein kysytyt kysymykset